Ensimmäisenä kun lähestyy Ylhäisten Sisustustehdasta näkee tuulikaapin somistuksen. Tuulikaapin jälkeen kun astuu sisään on edessä suuri avara tila, täynnä huonekaluja.
Tuulikaapin somistus |
Oikealla avautuva näkymä |
Seinät ovat valkoiset ja lattia betonisen harmaa, joten kaikki huonekalut sopivat tilaan. Seinille ja ikkunoihin on ripustettu myös monia verhoja, jotka tuovat värikkyttä. Eri kokonaisuuksissa on niihin sopivat matot. Valaistus on hoidettu lukemattomilla kohdevaloilla. Näyteikkunoita ei sisustustehtaalla ole ja ikkunateippauksina on muutaman tuotemerkin logo ja Sisustustehtaan aukioloajat.
Myymälässä reitit kulkevat alakerrassa huonekokonaisuuksien väleihin jäävillä käytävillä, jotka tekevät ringin huoneen ympäri. Yläkerrassa mattopöydät rajaavat kulkureittejä. Mattorullien ympärillä menee sokkelo, jotta kaikki olisivat helposti saatavilla ja nähtävillä.
Kassa-alue muodostuu sekä ylhäällä että alhaalla pitkästä pöydästä, jonka takana tietokone on. Yläkerran kassalla pakataan enemmän tavaroita, mutta myös alhaalla on siihen tarvittavat materiaalit.
Viimeinen asia, jonka näkee lähtiessään on varmaankin oven vieressä oleva pieni somistus jonka teimme.
Asiakkaita tervehditään aina iloisesti, jonka jälkeen tulee kysymys '' voinko olla avuksi?''. Jos asiakas tarvitsee apua, hänen kanssaan pyöritään ja autetaan parhaan mukaan. Hyvästellessä kiitetään käynnistä ja usein myös toivotetaan hyvää viikonloppua tai joulun aikaa.
Hintalaput ovat joko A4 tai pienemmän kokoisia laminoituja paperilappuja, jotka on tehty koneella. Ne ovat varustettu Sisustustehtaan logolla. Osassa tuotteista, varsinkin piensiustustuotteilla, on omat pahvilaput, joihin on vain liimattu hintatarra.
Tekemäni hintalappu. Jotkin laput voidaan kirjoittaa ihan käsinkin |
Sisustustehtaan nettisivuilla ei ole tuotekuvastoa, eikä tilaamismahdollisuutta. Mattoja ja antiqlookin huonekaluja voi kuitenkin selata ja tilata Maripan sivuilta, johon on linkki tehtaan sivuilla. Sivustolta kuitenkin löytyy kaikki tuotealueet, kuten esimerkiksi sängyt, tekstiilit tai sohvat, joista löytyy hieman tietoa.
Osa voimassa olevista tarjouksista sekä uutuuksista löytyy myös sivuilta. Sivuille on myös listattu kaikki tuotemerkit ja linkit niiden omille nettisivuille. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät tetysti myös netistä.
Minusta nettisivut ovat toimivat, koska siellä on hyvin kerrottu eri tuoteryhmistä. Myös se että eri tuotemerkkien sivut on linkitetty sinne on hyvä juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti